Koulutettu hieroja

Koulutettu hieroja on tutkinnon suorittanut terveydenhuollon ammattihenkilö, joka noudattaa työssään sitä sääteleviä lakeja ja asetuksia, sekä työtehtäviin liittyviä sääntöjä, ohjeita ja sopimuksia. Työn lähtökohtana on ihmisarvon kunnioittaminen, vastuullinen toiminta sekä ammatillinen osaaminen. Ammattitoiminnan ensisijaisena päämääränä on mm. terveyden ylläpitäminen ja edistäminen sekä asiakkaan hyöty ja toiminta hänen hyväkseen. Hierontatyö on ennenkaikkea asiakaslähtöistä kokonaishoitoa – asiakkaan tarpeista lähtevää, hänen terveyttään edistävää ja parantavaa ohjausta ja toimintaa.

Koulutetun hierojan ohjaus- ja valvontatehtävät kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle, sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle (Valvira) sekä aluehallintovirastolle (ent.lääninhallitus). Koulutettu hieroja on velvollinen noudattamaan mm. potilasvahinkolakia ja hänellä on oltava voimassa oleva potilasvakuutus.

Klassinen hieronta

Koulutettu hieroja on klassisen hieronnan asiantuntija ja kosketuksen ammattilainen. Iho on yksi tärkeimmistä aisteistamme, sen kautta koemme ympäröivää maailmaa. Hieronta vaikutta monella tasolla tavoitteesta ja menetelmästä riippuen.

  • rentouttaa, lievittää ahdistusta ja rauhoittaa
  • laukaisee lihasjännitystä, vilkastuttaa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa
  • vähentää turvotusta
  • lisää nivelten liikkuvuutta
  • lievittää kipua
  • virkistää, poistaa väsymystä ja vähentää stressiä
  • rentouttaa sekä fyysisesti että psyykkisesti

Hierontatapahtuma

Ensimmäisellä hoitokerralla käydään läpi lähtötilanne, hoidon tavoitteet ja täytetään kirjallinen esitietolomake - tähän on syytä varata hetki aikaa. Lähtötason ja tavoitteiden kartoituksen pohjalta laaditaan henkilökohtainen hoitosuunnitelma, joka myös auttaa seuraamaan hoitojen vaikutuksia ja tarvittaessa tekemään muutoksia hoitosuunnitelmaan.

Samalla selvitetään mahdolliset hieronnan esteet jolloin hierontaa ei voi suorittaa, koska joissain fysiologisissa- ja sairaustiloissa hierottavan tila voi huonontua.

Hierontaan ei pitäisi tulla jos sinulla on:

  • akuutti tulehdus
  • antibioottikuuri (lupa lääkäriltä)
  • laskimotukos
  • pahanlaatuinen kasvain (lupa lääkäriltä)
  • hemofilia eli verenvuototauti
  • tuore vamma (revähdys, venähdys, lihasruhje)
  • sydänvaivat tai sydämentahdistin, kysy lääkäriltäsi hieronnan sopivuudesta
  • epilepsia, pään- ja kallonpohjanhieronnasta kannattaa kysyä hoitavalta lääkäriltä
  • bakteerin, viruksen tai sienen aiheuttama infektio
  • tarttuva iho- tai muu tauti
  • flunssa, kuume
  • tai jos olet päihtyneenä tai krapulassa